Mehu maistuu hyvin annosteltuna

 

Lähettäjä: Reino Lantto 13/03/2016


Tausta

Rynkebyn tuoremehut ovat valloittaneet Suomen markkinoita viime vuosina. Ne on annosteltu suomalaisille sopivalla markkinointimixillä, joka on näkynyt monessa eri mediassa.
 

Keissi

Vuodesta 1998 lähtien Rynkeby on ollut Arlan (aiemmin MD Foods) omistuksessa. Yhtiö on tänä päivänä Pohjoismaiden suurin täysmehu- ja mehuvalmistaja. Suomessa mehut alkoivat näkyä enemmän vasta kun Arla tuli voimalla markkinoillemme ostamalla Ingmanin.

Rynkebyn mehuja markkinoidaan nyt etupäässä God Morgon -mehuperheenä. Sille on raivattu jalansijaa kaupoissa myymälämarkkinoinnin keinoin. Kuluttajia on lähestytty monipuolisella markkinoinnilla, jossa printillä on ollut suuri merkitys.

Mainoksilla suuri huomioarvo
Mainokset ovat onnistuneet herättämään huomiota, sillä huhtikuun 2015 huomatuin sanomalehtimainos oli Helsingin Sanomissa julkaistu Rynkebyn mainos. Mainoksen huomioarvo oli 84 prosenttia. Keskihuomioarvo sanomalehtimainoksilla on 59 prosenttia. Kampanjaa olivat keväällä suunnittelemassa Carat Finland, Sanoma Media Finland sekä Markkinointitoimisto Johdin.

Mainoksella oli korkea huomioarvo myös HS:n iPad-etusivulla huhtikuussa.

– Päätavoitteenamme oli lisätä tuorepuristetun täysmehusarjamme tunnettuutta kustannustehokkaasti kohderyhmämme keskuudessa. Kampanja onnistui tavoitteessaan erinomaisesti, brand manager Heidi Heikkilä Rynkeby Foodsista kertoi Sanomille.

Rynkeby on lanseerannut uusia God Morgon -mehuja Pohjoismaissa myös onnistuneilla mainosvideoilla. Niissä on esiintynyt mehuihin mieltynyt apina. Suomessa Rynkebyn apinavideo oli vuonna 2015 toiseksi katsotuin YouTube-mainos. Suomen viime vuoden katsotuin YouTube-mainos oli Postin Sujuvampi arki.